Viimeiset päiväni tansaniassa olivat täynnä tekemistä ja väsymystä, joten kirjoittaminen jäi tänne koti-Suomeen. Onnistuin saamaan kuumeen ja flunssan, mutta en malttanut jäädä sitä sängyn pohjalle parantelemaan. Pitihän tehdä viimeiset työt ja hyvästellä kaikki ihmiset.

 

Viimeksi kerroin, että suunnitelmissa on mennä orpokotiin. Vierailimme loppujen lopuksi Faraja Orphanagessa monta kertaa. Meille esiteltiin paikka, kuulimme paljon uskomattomia ja karuja tarinoita lasten menneisyydestä ja perheistä, leikimme lasten kanssa jne. Sunnuntaina menimme yhdessä orpokodin väen kanssa kirkkoon. By the way, siinä jumalanpalveluksessa sinattiin lammas - se vain talutettiin sinne alttarille ja pappi siunasi. Lisää tästä oprokodista löytyy, kun kirjoittaa Googleen Faraja Support Organisation. Tutustukaa ihmeessä!

 

Ennen lähtöäni tein myös pienen lahjoituksen orpokodille. Sinne jätin saippuani, käsidesini, laastarini – kaiken pikkutavaran, jota saan helposti Suomessa ja joka vie laukussani tilaa. Kävin myös ostamassa vähän riisiä, sokeria ja papuja lapsukaisille. Tavaraa kertyi pari muovikassillista. Voi sitä aitoa kiitollisuutta, joka orpokodin henkilökunnasta ja lapsista huokui, kun vierailimme, leikimme ja lahjoitimme. Sain todistuksen vapaaehtoistyöstä orpokodissa – vaikka en edes virallisesti ollut siellä vapaaehtoisena. Aina siis kannattaa kävellä kaduilla silmät auki ja vierailla uusissa paikoissa. Voi löytyä mahtavia kokemuksia ja ihmisiä!

 

Oli haikeaa jättää hyvästit myös omalle koululleni ja kaikille sen lapsille. Yhteystiedot on kuitenkin vaihdettu, joten yhteydenpito ja yhteistyö voi jatkua tulevaisuudessakin. Näkövammaisten luokka ei kyllä voisi toivoa parempaa opettajaa kuin heidän Mustapha. Hänen perheensä (vaimon ja tyttärien) luona me vierailimme sunnuntai-iltana. Juttelimme monta tuntia kaikenlaista, söimme hedelmiä ja kuuntelimme afrikkalaista musiikkia. Aivan älyttömän fiksu sokea tyttö Clara jäi myös erityisesti mieleeni – onneksi Mustapha lupasi välittää hänen kuulumisiaan minulle. Haluan innolla seurata hänen koulutaivaltaan eteenpäin.

 

Isäntäperhe on siis muuttunut omaksi yksiöksi Leppävaarassa. Lenotmatka oli aika tuskainen, tosin loppua kohden kuume vähän laski ja olo alkoi olla mukavampi. Onneksi British Airwaysin pitkällä lennolla oli ihan mahtava stuertti varustettuna loistavalla irkkuaksentilla. Palvelu siis pelasi. Ja tällä kertaa ehdimme kaikille lennoille, vaikka vähän kiire Lontoossa tulikin...

 

Nyt pitää itse pestä pyykit ja laittaa ruoka. Enää ei house girl koputa ovelle ja huuda ”welcome dinner”. Enää ei tarvitse koko ajan puhua englantia tai tönkköswahilia. Työaamut afrikkalaisella koululla ovat ohi. Kuusi viikkoa, jotka vietin Tansaniassa, olivat unohtumattomia ja ikimuistoisia. Nautin niin työstäni koulussa, orpokodissa kuin vapaa-ajastanikin. Muistan edellen elävästi vesiputousseikkailuni – näitä juttuja voi muistella vielä pitkään.

 

Matka antoi paljon onnistuneita muistoja, opettavaisia kokemuksia ja uusia tuttavuuksia toisista vapaaehtoisista taksikuskeihin ja lähikaupan myyjiin. Olen ylpeä, että päätin lähteä vapaaehtoistyöhön. Hienon matkan jälkeen on hienoa palata onnellisena Suomeen ja omaan sänkyyn. Nyt uni maistuu, sillä lentokoneessa onnistuin torkkumaan vain pari tuntia.

 

Ja olen täyttänyt lupaukseni – palasin ehjänä takaisin! Ettei nyt vaan sattuis mitään – ei sattunut ainakaan mitään pahaa.

 

Kiitos kaikille blogin seuraajille! Kwaheri = goodbye!