Enää reilu viikko lähtöön. Perjantaina 8. heinäkuuta aamukahdeksalta lähtee ensimmäinen lento Helsinki-Vantaalta kohti Lontoota. Sieltä matka jatkuu Nairobin kautta Kilimanjaron lentokentälle. Ja sitten olen keskellä tuntematonta ja aion viettää siellä kuusi viikkoa.

 

Siis mitä järkeä? Mistä tällainen idea? No, aivan yksinkertaista: halusin tehdä jotain uutta ja ihmeellistä, jotain erikoista. Olen pitkään miettinyt pidempää ulkomaanmatkaa, jossa olisi jokin järkevä sisältö. Vapaaehtoistyö oli siis looginen ratkaisu. No miksi sitten juuri Afrikkaan? Haluan nähdä ja kokea jotain uutta. Erilaisen kulttuurin, erilaisen ympäristön, erilaisia ihmisiä.

 

Nyt oli siis tiedossa, että halusin vapaaehtoistyöhön Afrikkaan. Sitten vain Google käyttöön, sähköpostiviestejä kirjoittamaan ja puheluita soittamaan. Se ei edes ollut vaikeaa: pian minulla oli selvä suunnitelma. Aion siis viettää kuusi viikkoa Tansaniassa Arushan kaupungin lähellä. Tengerun kylässä sijaitsee Patandi Special Needs School eli paikallinen valtion ylläpitämä vammaisten lasten koulu. Siellä työskentelen vapaaehtoisena viitenä päivänä viikossa.

 

Tällä hetkellä kaikki on aika lailla valmista. Rokotukset on hankittu ja viisumit saatu. Pakkausoperaatio tosin on vielä täysin tekemättä – no ei aivan täysin, olen kirjoittanut listan, mitä aion ottaa mukaan. Olen löytänyt matkalleni avustajan, olen saanut isäntäperheen yhteystiedot ja olen lukenut lukuisia infopaketteja Tansaniasta.

 

Yllättävän vähän jännittää. Olen ihan varma, että paljon kysymyksiä, yllätyksiä ja hankalia tilanteita tulee vastaan. Suuresti mietityttää esimerkiksi se, miten paikalliset suhtautuvat näkövammani. Tansaniassa kun vammaiset vähän enemmän oleskelevat kotona perheen hoidettavina; heitä ei mielletä samalla tavalla toimiviksi yksilöiksi kuin täällä meillä. Sokkona sörkkää kätensä joka paikkaan, joten huono hygieniatasokin vähän mietityttää. No, kumihanskoja on pakkauslistalla. Koko tähänastisen prosessin aikana näkövammani ei ole ollut ongelma missään vaiheessa. En usko, että se on sitä matkallakaan. Voin todistaa, että pystyn tekemään vapaaehtoistyön siinä missä muutkin.

 

En jaksa stressata. Elämässä aika moni asia yleensä järjestyy jotenkin. Ihan sama miten, kokemuksia ne ovat kuitenkin! Tansania – täältä minä ihan kohta tulen!