Kirjoitan tätä tekstiä melko tyytyväisin mielin omassa sängyssäni isäntäperheessä. Se, että selvittiin tänne, ei mennyt ihan suunnitelmien mukaan. Tiivistettynä myöhästyttiin lennolta, hukattiin matkatavarat, en meinannut päästä maahan ilman rokotuskorttia (joka on Leppävaarassa ruokapöydällä), lähdettiin lentokentällä tyypin mukaan, joka ei edes odottanut meitä.

 

Missään vaiheessa en kuitenkaan jaksanut kuluttaa aikaani panikoimiseen tai stressaamiseen. Olen vähän sellainen, että keksin miten toimia vasta sitten, kun on pakko. Niinpä hoitelin ja selittlein odottamattomat tilanteet aika sujuvasti. Pakko on paras motivaattori ja erikoistilanne pistää toimimaan.

 

Ikimuistoisena voin muistella muutamaa tilannetta. Esimerkiksi sitä, kun istuin yhden aikaan yöllä Kilimanjaron lentokentällä, purin kaikki käsimatkatavarani lattialle etsiessäni matakatavaratarraa. Tai tilannetta, kun yritin päästä kyseiselle Kilimanjaron lentokentälle ja sanoin varmaan kymmenen kertaa, että rokote kyllä on, mutta ei rokotekorttia.

 

No, tänne kuitenkin selvittiin. Hymyilemällä, valkoisella kepillä ja USA:n dollareilla ratkeaa ongelma jos toinenkin. Voin kuitenkin selittää vähän tarkemmin. Lentosuunnitelmahan oli Helsinki-Lontoo-Nairobi-Kilimanjaro. Jo Lontoossa meinasi tulla aika kiire; hiukan kuumotti, kun taulussa luki flight is closing. Mutta ei ongelmaa. Lontoo-Nairobi -lento oli kuitenkin niin paljon myöhässä, että emme mitenkään ehtineet Nairobista Kilimanjaroon menevälle lennolle. Siellä sitten Nairobissa ihmettelimme, mitä tehdään. Joku lopulta onnistui (British Airwaysin korvaamana) vaihtamaan liput Kenya Airlinesin lennolle, joka meni myöhemmin yöllä.

 

Nairobista toki soitin ja ilmoitin meitä odottaville, että lentoaikamme on muuttunut. Meitä luvattiin olla vastassa kuitenkin. No, sitten pääsimme sinne Kenya Airlinesin koneeseen. Minua ei ole ikinä pelottanut lentäminen niin paljon. Se kuulkaa heilui se pikkukone aivan koko ajan ja joka suuntaan, eikä natinakaan kuulostanut aina kovin lupaavalta.

 

Olin jo aiemmin matkalla muistanut, että rokotekortti jäi sinne pöydälle. Ajattelin kuitenkin fiksuna tyttönä, että eipä sitä varmaan kysytä. Vaan kuinka ollakaan: your yellow fever vaccination documents, please. Voi helvetti. Siinä sitten selitin, että en minä siitä nyt saa sedälle kopiota, vaikka kuinka pyytäisitte. Semiystävällinen setä  otti minut jonnekin pikkuhuoneeseen, täytin miljoona paperia, sepitin niihin ulkomuistista rokotetietoni yms. ja maksoin 50 dollaria. Problem solved!

 

Sitten piti löytää Projects Abroad –kyltin kanssa odottava henkilö. Olimme rokotesäädön takia taas melkein tunnin lisää myöhässä. Tyyppiä ei näkynyt. Apua tarjosivat vaikka minkälaiset kulkijat, ja alkoi valkoihioisia suomalaistyttöjä jo vähän pelottaa. Mutta sitten tuli tyyppi vannoen, että hän on Projects Abroadilla töissä. Siinä vaiheessa olimme jo niin epäluuloisia, että minä vähän testailin häntä. Lopulta hän siis osoittautui ihan totta puhuvaksi henkilöksi. Ja hän lupasi viedä meidät oikeaan isäntäperheeseen, jonne saavuimme kolmen jälkeen yöllä.

 

Nairobissa lennon vaihtuessa hukkuivat myös matkatavarat. Ne luvattiin toimittaa klo 10 lauantaiaamuna. No tämä lauantaipäivä koitti. Järjesötn työntekijät tulivat tapaamaan. Tässä vaiheessa kävi ilmi, että meidät lentokentältä pelastanut työntekijä oli lentokentällä sattumalta henkilökohtaisista syistä ja ystävällisesti nappasi meidät, mutta meitä odottanut työntekiä ja me emme koskaan kohdanneet. Matkatavaroitakaan ei näkynyt vielä. Siihen selitys oli: ”Come on, we are in Africa”.

 

Sitten vaan niillä tavaroilla mentiin, mitä oli. Saimme paikailliset prepaidit ja rahaa vaihdettua. Isäntäperheen äiti kysyi meitä mukaan kirkkoon. Emme arvanneet, että joutuisimme keskelle afrikkalaisia häitä. Kirkko täyttyi naurusta, huudosta, vislauksilta (kuulosti vähän Tarzan-huudoilta), ja olimme välillä hieman ihmeissämme ja hämillämme ainoina valkoihoisina mitään swahilista ymmärtämättä. Tunnelma oli kuitenkin iloinen: juhlaa, tanssia ja laulua oli kaikkialla.

 

Häiden jälkeen pääsimme vihdoin host fatherimme kanssa hakemaan matkatavaroita, jotka olivat saapuneet kaupunkiin. Oi sitä tunnetta, kun sai puhtaita vaatteita, shampoota ja tietokoneen. Muutenkin puitteet ovat kunnossa. Isäntäperhe on rikkaampi pariskunta, joka majoittaa kerrallaan neljä vapaaehoista. Tällä hetkellä meidän lisäksemme täällä on tanskalainen (lähtee perjantaina) ja amerikkalainen (lähtee maanantaina). Löytyy länsimainen vessa, lämmintä vettä suihkusta ja puhtaat lakanat + malariaverkot. Ruoka on hyvää ja puhdasta vettä riittää juotavaksi. Englantiakin host-vanhemmat puhuvat melko mukavasti. Ja koko ajan itsekin opppii uusia swahilin sanoja.

 

Huomenna aiomme tutustua vähän tarkemmin lähiympäristöön täälä Cet Gardenin alueella. Maanantaina menemme taas Arushan keskustaan, hoidamme paperiasiat kuntoon ja saamme perehdytyksen. Tiistaina alkaa varsinainen vapaaehtoistyö.

 

Still alive, greetings from Africa!