Tänään vietän 20-vuotissyntymäpäivääni. Ensimmäiset onnittelut sain host mamalta – vähän oli hankalaa, kun hän tuli halaamaan, kun minulla oli hammasharja suussa. En muuten tiedä miksi, mutta hämmästyttävän usein sattuu niin, että joku haluaa puhua minulle juuri silloin, kun olen käytävän lavuaarilla pesemässä hampaita... Ja niin, äiti oli ommellut minulle myös pienen laukun lahjaksi!

 

Kävimme tänään afrikkalaisessa jumalanpalveluksessa. Se oli hieno ja mielenkiintoinen kokemus! Ei haitannut yhtään, vaikka en ymmärtänytkään, mistä puhuttiin. Palvelus kesti kaksi tuntia. Kirkossa laulettiin, tanssittiin, rukoiltiin, kastettiin lapsi, kerättiin rahaa... Lisäksi puolisen tuntia puhui erittäin vihaisen kuuloinen nainen: hän huusi niin, että olisi kyllä ollut mielenkiintoista tietää, mistä hän saarnasi. Olimme kirkossa yhdessä talomme house boyn kanssa, ja häneltä katsoimme mallia, mitä milloinkin kuuluu tehdä. Hän osaa sanoa englanniksi ainakin here, come, stand up ja sit down. Ja jännittävä lisätieto: jumalanpalveluksen jälkeen kirkon pihalla huutokaupattiin tavaraa.

 

Kirkossa käymisellä oli seurauksensa. Tänne kotitaloon ilmestyi host maman ystävä, joka oli nähnyt meidät kirkossa ja halusi tavata ja puhua. No mikäs siinä sitten. Tämän miehen tarkoitukseksi osoittautui kuitenkin vain ja ainoastaan se, että hän halusi rukoilla, jotta saisin näköni takaisin.

 

Jos tällainen tyyppi olisi tullut vastaan kadulla, olisin sanonut suoraan ei kiitos. En nimittäin kaipaa yhtään sääliä, vaikka tällaiset tyypit tarkoittavatkin vain hyvää. Yritin kuitenkin olla kohtelias, koska kyseessä oli isäntäperheen äidin ystävä. Joo, olen luterilainen. Ei, en syytä Jumalaa sokeudestani. Joo, olen ihan fine sen kanssa, etten näe. Ei, en usko, että saan ikinä näköäni takaisin. Mutta rukoile nyt sitten, jos se sinulle itsellesi on niin tärkeää. Ja tyyppi veti kunnon setit swahiliksi!

 

Kirjoitin viimeksi Le Patio –nimisestä ravintolasta, jossa olemme käyneet usein. Tänään tarjoilijan lupaama yllätys siis toteutuu. Sen lisäksi hän kuitenkin ehti kutsua meidät kotiinsa käymään, koska ”I believe in God and business is everywhere”. Mitähän sekin sitten tarkoittaa, se selviää todennäköisesti huomenna iltapäivällä. Summa summarum: täällä siis tapaa erittäin mielenkiintoisia ja välillä hieman erikoisia tyyppejä. Afrikassa on helppo löytää ystäviä tai ”ystäviä”.

 

Eilen olimme taas liikkeellä Mystery-Peterin kanssa. Tällä kertaa vierailimme Maasai villagessa. Siellä näimme perinteisen vuohenteurastuksen ja maasaitansseja. Heimon jäsenet myös myivät tekemiään koruja. Maasait siis asuvat kylässä hyvin yksinkertaisissa olosuhteissa. Vuohet, aasit, koirat ja kanat elävät ihmisten kanssa pienissä taloissa. Ei sähköä, ei juuri huonekaluja. Säännöt yhteisössä ovat hyvin tiukkoja: miehet ovat naisten kanssa vain tehdäkseen lapsen. Mitä rikkaampi mies, sitä useampi vaimo. Mutta mies ei siis koskaan nuku naisen kanssa ellei tarkoitus ole lisääntyä. Miehet eivät siis elä naisten ja lasten kanssa ihan perusperhe-elämää. Ja miehiä rangaistaan, jos he itkevät. Kävi myös ilmi, että Peter itsekin on lähtöisin maasaiyhteisöstä: hänen isänsä on rikas mies, jolla on kahdeksan vaimoa ja paljon lehmiä.

 

Perjantaina oli Projects Abroadin community day. Se tarkoittaa sitä, että kaikki vapaaehtoiset eri projekteista kokoontuvat samaan paikkaan tekemään jotakin yhdessä. Tällä kertaa päivä järjestettiin Tengerussa minun koulullani eli Patandi Special Needs Schoolissa. Maalasimme aitoja sekä koulun ja asuntoloiden seiniä. Rapatessa roiskuu eikä maalaus ehkä ole vahvinta alaani, mutta homma oli hauskaa kaikista naaman maalitahroista huolimatta.

 

Torstaina olin yli kaksi tuntia afrikkalaisella kampaajalla, joka on host maman kaveri. Hän väänsi hiukseni täyteen pieniä lettejä – African style. Aika jees! Mikäs siinä oli istuessa ja popcornia syödessä, kun nainen jutteli swahiliksi ja letitteli.

 

Huomenna täällä on kansallinen vapaapäivä, joten minullakin on vapaata koululta. Ei tässä siis enää edes ole hirveän montaa työpäivää jäljellä. Aika kuluu.

 

ps. Riisi ja pavut alkaa pikkuhiljaa tulla korvista ulos! Toisaalta siihenkin tottuu, että kaikkialla on aina vaan rice and beans!