Takana on neljäpäiväinen työviikko. Sen aikana on ollut ilo nähdä, kuinka paljon korjatut pistekoneet lapsia ilahduttavat. Hieno tunne, kun jokainen lapsi keskittyy sataprosenttisesti omaan pistekoneeseensa – luokka täyttyy onnellisesta kolinasta ja naurusta. Hienoa, että Sokeain Lasten Tukisäätiö rahoitti pistekoneiden korjauksen! On mukava huomata, että omalla toiminnallaan voi etsiä apua koululle.

 

Maanantai oli siis kansallinen vapaapäivä (liittyi manviljelykseen / maatalouteen). Silloin vierailimme uuden tuttavuuden, Pastorin (lempinimi oli helpompi oppia kuin se oikea nimi), luona. Hän siis työskentelee tarjoilijana ravintolassa, ja sitä kautta saimme kutsun hänen poikamiesboksiinsa. Siellä hän innoissaan selitti omista projekteistaan, haaveistaan ja suunnitelmistaan. Hän haluaa perustaa yrityksen, ei jäädä ravintolaan ikiajoiksi. Sanoisinko, että mielenkiintoinen tyyppi. Välilä suunnitelmat kuulostivat aika uskomattomankin lennokkailta ja suurilta...

 

On mukava vierailla afrikkalaistyyppien kodeissa. Se touhu jatkuu huomenna, kun näkövammaisten luokan opettaja kutsui kylään. Tarjolla on useimmiten riisiä, papuja tai ugalia. Ja miettikääpä, että paikalliset syövät ugalinsakin käsin. Se siis muistuttaa koostumukseltaan tönkköä puuroa. Miltään se ei maistu, mutta usein se tarjoilllaan kastikkeen, kalan, papujen tms. kera.

 

Tällä hetkellä isäntäperheessämme asuu todella monta vapaaehtoista. Italialainen kaveri innostui eilen kokkaamaan illalliseksi italialaista pastaa – se oli loistavaa vaihtelua riisille ja pavuille! Ihmisiä siis tulee ja menee koko ajan. Muutenkaan ei ikinä tiedä, kuka ovesta milloinkin pelmahtaa sisälle. Eräänä iltana olohuoneeseen vain tehtiin rukouspiiri, johon me vapaaehtoisetkin sitten osallistuimme. Open doors for everyone tai jotain.

 

Tänään on tarkoitus mennä tutustumaan orpokotiin. Sinnekin saimme kutsun tuossa jokin aika sitten. Maanantaina ja tiistaina on vielä töitä, mutta sitten tuleekin jo aika sanoa heipat. Vähiin käy ennen kuin loppuu.

 

Dalla dalla on kyllä edelleenkin mielenkiintoinen kulkuväline, vaikka siihen onkin jo tottunut. Yksi päivä istuin puristuksissa ihmisten keskellä ja rahastaja kuiskaili koko matkan ”how are you””, ”see you tomorrow” yms. Aika monella dallamatkalla ihmiset keskustelevat meistä valkoihoisista. Tunnistan sanan mzungu, mikä siis tarkoittaa valkoista. ”Hey mzungu, how are you?” on aika yleinen huuto kadulla. Dallassa saa myös olla tarkkana oikeudestaan vaihtorahoihin. Ja ylipäätään siitä, että pääsee sinne minne haluaa...

 

Vähän alkaa jo jännittää, kuinka kotimatka sujuu. Jos vaikka tällä kertaa pääsisi jokaiselle lennolle, mihin on tarkoituskin. Ja jos matkatavaratkin kulkisivat ilman ongelmia. Luotan ainakin siihen, että lentokentälle pääsemme ajoissa, sillä luottotaksikuski Gilbert lupasi hoitaa kyydin. Muihin afrikkalaisiin en samalla tavalla luottaisi, koska African time, African way ja hakuna matata. Mutta toisaalta on aika rentoa, kun täällä ei stressata mistään ja on ihan ok olla vaikka pari tuntia myöhässä...